Great Ocean Road ja Grampians (1/2)

Päivä 1
Tiistaiaamuna heräsin todella aikaisin, jotta ehtisin keskustaan puoli kahdeksaksi. Oikeastaan en oikein saanut nukuttua koko yönä kunnolla, kun matka jännitti niin paljon. :) Matkan olin varannut Viatorin kautta (http://www.viator.com/). Retken järjesti kuitenkin Bunyip Tours (http://www.bunyiptours.com/). Odotin, että meidän ryhmässä olisi ollut 10-20 henkilöä, mutta meitä olikin 8! Mun lisäksi siellä oli 2 saksalaista, 2 kolumbialaista, 1 britti, 1 aussi ja 1 jenkki. Kaikki oltiin aika nuoria ja aika samanhenkisiä, joten oli hyvä porukka.

Great Ocean Roadilla on mittaa noin 250 km. Tie kulkee etelärannikolla, ja sen varrelta löytyy vaikka mitä hienoja maisemia (ja kyliä/kaupunkeja). Tässä linkki karttaan, josta näkyy meidän matkareitti: http://www.atn.com.au/graphics/famous/greatoceanroad_map_lge.jpg. Eli matkattiin kahden päivän aikana Torquaysta Warrnambooliin.

Nyt niitä kuvia mukaan:

Muistomerkki tien rakentajista, eli 1. maailmansodasta kotiutuneista sotilaista

Ensimmäinen aamu, ja aamupäivä, ja päiväkin, oli ihan kauhean sumuista! Oli aika pelottavaa katsoa merelle, kun kovin kauas ei nähnyt. Ihan kuin oltais liikuttu maailman reunalla! Vähän pelotti se, että kaikki maisemat jää näkemättä sumun takia...

Siellä se pallon reuna on!

Päivän edetessä veden oikeasta väristä alkoi saamaan käsitystä

En ollut koskaan ennen ollut valtameren rannalla, joten kokemus teki suuren vaikutuksen. (Ja muut ryhmässä ihmetteli kovasti sitä, ettenkö oikeasti ole koskaan ole ollut valtameren rannalla) Merta vaan jatkui ja jatkui joka suuntaan!

Matkan aikana pysähdyttiin tosi monessa paikassa, mutta ei tehty muuta kuin ihasteltiin maisemia tai eläimiä. Olisin toivonut että edes välillä oltais tehty pidempi kävely. Tie oli välillä (tai Great Ocean Roadilla enimmäkseen) hyvin mutkitteleva, joten jossain vaiheessa siirryin etupenkille istumaan, jottei tulisi huono olo. Ei onneksi tullut. :) Meidän matkaopas/kuski/kokki oli maailman hauskin tyyppi. Hän viihdytti meitä hyvin useaan otteeseen matkan aikana. Lisäksi hän piti ryhmää hyvin kasassa, sillä hän varmisti, ettei kukaan jää hiljaisena ryhmän ulkopuolelle.

Välillä lähdettiin tieltä pois katsomaan nähtävyyksiä ja muuta mielenkiintoista. Kuten koalakarhuja! Tällä tienpätkällä nähtiin tosi monta nukkuvaa koalaa, mutta vain kaksi hereilläolevaa.

Lounaalla käytiin eräällä majakalla

Maisemaa majakasta. Tässä vaiheessa sumu oli jo hälvennyt tosi paljon!

Käytiin tiirailemassa vaikka minkälaisia kalliomuodostelmia. Aika ja luonnonvoimat muovaavat kallioita jatkuvasti.

Näitä aaltoja jäätiin katsomaan pidemmäksi aikaa. Hyvin rentouttavaa!

Lisää kallioita...

Tosi hyvään aikaan oltiin reissussa, sillä muuta porukkaa ei ollut paljoa yhtään! Voin kuvitella, miten kesällä jokainen nähtävyys on täynnä ihmisiä. Muutenkin mietin, että ajoitus mulle oli tosi hyvä. Reilun viikon Melbournessa oleskelun jälkeen oli mukava päästä luonnon rauhaan. :)

Tämä on nyt Roadin tunnetuin nähtävyys: 12 Apostles. Mentiin katsomaan auringonlaskua tänne ja otin niin monta kuvaa että laitan tännekin esille useamman näitä.

Seuraavan päivän aamuvalaistuksessa

Ensimmäinen yö oltiin Princetownin pienessä kylässä. En ole kyllä varma, voiko sitä edes kyläksi kutsua! Siellä oli hotellin lisäksi kauppa ja pubi. Ja sitten allaolevassa kuvassa näkyvä kadunpätkä. Eli hyyyyyyyyvin pieni paikka. Meidän lisäksi siellä oli toinenkin turistiryhmä yötä, mutta jostain syystä ei juteltu toistemme kanssa ollenkaan! Majailtiin neljän hengen huoneissa, eli tämä meidän ryhmä meni sopivasti kahteen eri huoneeseen. Oikein mukava paikka oli - ei ainakaan liian meluisa! Nukkumaan mennessä totesin, etten ole nähnyt tähtiä yli viikkoon. Siinä menikin sitten jonkin aikaa tähtiä katsoessa ja tähtikuvioita opetellessa. Unta ei tarvinnut kovin kauaa odotella, uskokaa vaan. :)

Princetown

Päivä 2
Taas oli luvassa aikainen herätys, mutta oli taas paljon nähtävääkin! Päivän nähtävyydet piti käydä katsomassa ennen iltakuutta, koska silloin aurinko laskee. Aluksi oli luvassa kalliomaisemia:

Tämä on nimeltään London Bridge. Silta romahti joitain vuosia sitten tuosta keskeltä. Oikeanpuoleiselle kalliolle jäi sen myötä joksikin aikaa jumiin kaksi ihmistä, mies ja nainen. Heidän pelastamisurakkaa seurattiin suorana lähetyksenä tv:stä. Oppaamme kertoi, että valitettavasti miehen vaimo seurasi pelastuslähetystä tv:stä..... :)

 Kalliomaisemien jälkeen poistuttiin Great Ocean Roadilta ja lähdettiin pohjoiseen kohti Grampianseja. Matka meni hyvin unisesti. Grampianseille mennessä teillä alkoi jo näkyä kenguruita, mistä olikin monia varoituskylttejä. Grampiansit (hah, suomalaistin tän nimen!) on ihan huuuurjan laaja alue metsää ja vuoristoa/kalliota. Täälläkin aika meni ajellessa ja hienoimpia kohteita ihastellessa, mitään sen aktiivisempaa ei tehty.

Aboriginaalimuseo. Jos oikein muistan, niin Grampiansien aluetta on luovutettu aboriginaaleille ja sen takia alueella oli tämä museo. Talo on ulkoapäin linnun muotoinen, ja sisäpuolikin oli rakennettu eläinten ja luontokappaleiden muotoon.

Näkymä yhdeltä vuoren huipulta Grampianseilta

Hienoin hetki koko matkan ajalta: Ajelimme tietä poipäin Grampianseilta, kun huomattiin, että viereisellä pellolla on ISO lauma kenguruita. Auto pysäytettiin tien reunaan, ja kengurut loikki vähän aikaa kauemmas meistä. Sinne ne jäi kuitenkin syömään ja saatiin otettua kuvia. Mutta se hienoin hetki tuli vasta tämän jälkeen, kun jatkettiin matkaa autolla ja kengurulauma alkoi loikkia samaan suuntaan auton kanssa! Kuvitelkaa: kymmenet kengurut loikkivat ja taustalla tuollainen maisema!

Toinen yö majoituttiin eräällä maatilalla, joka ylläpiti majoitusta ja järjesti erilaisia aktiviteetteja, kuten mönkijäajeluita. Oppaamme valmisti meille illallisen, ja sitä odotellessa kävimme kävelyllä hämärtyvässä metsässä. Nähtiin tosi monia kenguruita ja wallabyja (pikkukenguruita) ja tosi läheltä vielä! Pimenevässä metsässä mielikuvitus pääsi laukkaamaan, ja jokaisen rapinan myötä mietin, mikä eläin meitä on vaanimassa. :) Ei mitään kuitenkaan sattunut. Metsässä löysimme lammikon, jossa ilmeisesti sammakot pitivät sellaista hauskaa rummuttavaa ääntä! Todella hauskalta kuulosti!

Nyt näyttää siltä ettei blogitekstiä voi kirjoittaa pidemmäksi, pitää jatkaa tarinaa toisessa tekstissä...